tiistai 6. joulukuuta 2011

Johanna Venho: Syntysanat

Runoilija Johanna Venhon esikoisromaanissa Syntysanat (2011) on jotakin käsittämättömän hienoa, vaikka kirja ei mikään yhden lukukerran hotkaisu olekaan. Kirjailija Hannan ja kotiäiti Mesin tiet kohtaavat, kun Hanna muuttaa maalle vanhaan pappilaan. Kummallakin keski-ikää lähestyvistä naisista on oma raskas menneisyytensä, ja nykyisyydestä tuntuu olevan vaikea saada kunnollista otetta - nauttimisesta nyt puhumattakaan. Keskeistä Syntysanoissa on muutos: se, että uskaltaa muuttaa elämänsä kurssia, vaikka on aikaisemmin tottunut kotoisaan ja turvalliseen, se, että uskaltaa antaa elämän viedä, eikä yritä pakottaa elämäänsä mihinkään vanhaan muottiin. Venhon romaani saa taas kerran miettimään, millaista olisi hieman seikkailla. Laittaa arkityö tauolle, karistaa kotimaan tomut hetkeksi jaloistaan ja katsoa tuttua etäisyyden päästä. Ja sen jälkeen palata kotiin, koska paluu on aina parasta. Kenties.


Venhon kieli on lyyristä, tuoretta ja herkkää. Harmi vain, että hölmö bloggaaja on jälleen palauttanut kirjan kirjastoon, eikä pysty antamaan ensimmäistäkään näytettä kirjailijan taidoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti